Robotiikka ja automaatio
Automatisaatio luo uskoa kotimaiseen metalliteollisuuteen
Kuluneena vuonna 2024 suurempien automaatioratkaisuiden osuus Prodmacin liiketoiminnasta jatkoi kasvuaan, ja asiakaspalvelun kehittämiseen tehtiin merkittäviä panostuksia.
Massiivisempien automaatioprojektien osuus konekaupasta
jatkoi tänäkin vuonna kasvuaan. Prodmacin liiketoiminnan
automatisaatiopainotteisuus oli havaittavissa jo vuosi takaperin,
kun hiljentyneen standardikonekaupan tilalle tuli uutta
kassavirtaa uusista, pitkäjänteisemmistä toimeksiannoista.
Tänäkin vuonna kasvua on saavutettu ja uusia ennätyksiäkin
rikottu, mikä lujittaa yrityksen uskoa kotimaisen metalliteollisuuden
tulevaisuuteen.

Automatisaatioprojektien osuus on kasvanut entisestään.
Edellinen tilikausikin oli yritykselle liikevaihdollisesti
kaikkien aikojen paras, joten uusi vuosi aloitetaan yrityksessämme
maailman taloustilanteesta huolimatta positiivissa tunnelmissa,
iloitsee Prodmacin toimitusjohtaja Mika Koivuniemi.
Automatisaatioprojekteissa sukelletaan aina syvälle asiakkaan
liiketoimintaan. Koska kussakin projektissa toimituskokonaisuus suunnitellaan ja rakennetaan asiakkaan yksilöllisiä
tarpeita palvelevaksi, itse konetoimitusta ja asennusta ennen
tehdään suuri määrä valmistelevaa työtä.
Automatisaatioprojektien
osuus on kasvanut
entisestään.
Pitkä yhteistyö päämiestemme kanssa sekä heidän syvä
osaamisensa mahdollistavat tällaiset isommat kokonaisuudet.
Pystymme palvelemaan kotimaisia asiakkaitamme hyvin
laadukkaasti, koska päämiestemme tuotteet modifioituvat
näin hyvin myös suuriin automaatioratkaisuihin, Koivuniemi
sanoo.
ProdStock-sovellus vauhdittaa ja sujuvoittaa
sopimusasiakkaiden kulutustarviketoimituksia
Vuonna 2024 luotiin sekä uusia asiakkuuksia että palveltiin
tuttuja asiakkaita uusissa kone- ja kulutustavaratarpeissa. Sopimusasiakkaiden
asiakaspalveluun panostettiin lanseeraamalla ProdStock-sovellus, joka on työkalujen ja muun kulutustavaran
hankintaa sujuvoittava tilaustenhallintatyökalu.
Helppokäyttöinen ProdStock-sovellus pitää kirjaa asiakkaan
käyttämistä kulutustarvikkeista ja huolehtii uusien toimituksesta
vaivattomasti ilman perinteistä tilausprosessia. Sovellus
myös ennakoi tulevat kulutustarviketarpeet, mikä muun
muassa vähentää toiminnan seisauksia ja auttaa asiakkaita
työskentelemään tehokkaammin.
Sovellusta testattiin tänä vuonna, ja sen kehitystyö on nyt
keskeisimpien toiminnallisuuksien osalta valmis. Kokonaisvaltaisena
konekumppanina haluamme panostaa asiakaspalveluun
ja helpottaa asiakkaidemme arkea ja työtä erilaisin
tavoin, ja tämä sopimusasiakkaille suunnattu ketterä ohjelmisto
on niistä yksi, Koivuniemi kertoo.

Vannesahojen terät valmistuvat omassa
terähitsaamossa
Toinen vuonna 2024 toteutettu asiakaspalvelupanostus oli vannesahaterien
hitsaustoiminnan aloittaminen Prodmacin omissa
toimitiloissa Keravalla. Prodmacin väki kävi syventämässä
omaa hitsausosaamistaa Wikuksen terähitsaamolla Itävallassa,
ja nyt yrityksellä on sekä asianmukaiset laitteet että tarvittava
ammattitaito myös vannesahateräasiakkaiden joustavampaa
palvelua varten.
Tämä oli projekti, jota suunnittelimme pitkään, ja nyt toiminta
on vihdoin käynnistetty. Hitsaamalla terät määrämittaan itse täällä Keravalla pystymme palvelemaan vannesahateräasiakkaitamme
entistä joustavammin. Oma terähitsaamo
lyhentää määrättyjen tuotteiden toimitusaikaa merkittävästi, ja
samalla voimme palvella asiakkaitamme taas entistä laajemmalla
sektorilla, Koivuniemi sanoo.
Automatisaatioprojekteissa
sukelletaan aina syvälle
asiakkaan liiketoimintaan.
Entistä ammattimaisempaa työskentelyä
Prodmacin riveihin liittyi tänä vuonna kaksi uutta ammattilaista:
operatiivinen johtaja Anna-Kaisa Hämäläinen
sekä uusi kunnossapitoteknikko. Lisäksi huolto-organisaatiossa
Ari Alanderin työnkuva päivitettiin teknikosta huoltopäälliköksi.
Operatiivisen johtajan nimitys ammattimaistaa yrityksen
työskentelyä entisestään.
Apukädet yrityksen keulassa mahdollistavat uusien liiketoimintamallien
ja sisäisten prosessien kehitystyön sekä panostukset
myös rekrytointeihin ja markkinointiin, Koivuniemi
suunnittelee.
Teksti ja kuvat: Procmac Oy