Työuupumus on ilmiö, joka on viime vuosina yleistynyt huomattavasti, erityisesti koronapandemian jälkimainingeissa. Työterveyslaitoksen tuoreen Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksen mukaan suomalaisten työhyvinvoinnin heikentyminen on kokonaisvaltaista ja näkyy erityisesti työn imun vähentymisenä ja työuupumuksen riskin kasvuna. Sosiaalisen median sovellukset, kuten TikTok, eivät ole vain ajanvietettä tai viihdettä ne tarjoavat arvokasta tietoa siitä, kuinka työelämän nuoret toimivat, viestivät ja mitä he odottavat työelämältä. Lehdessä lisäksi aiheina muun muassa: luovuuden johtaminen, nuoret ja työelämä, kielitaidot ja muutosjohtaminen. lataa pdf-versio lehdestä (6.7 Mb) » avaa lehtiarkisto »
Talvi tuo mukanaan haastavia olosuhteita, jotka voivat vaikuttaa kiinteistöjen turvallisuuteen, energiatehokkuuteen ja käyttömukavuuteen. Kiinteistönomistajien ja talotekniikan ammattilaisten on hyvä valmistautua ajoissa, jotta kiinteistöjen toimivuus varmistetaan ja kustannukset pidetään hallinnassa. Energian hinnat ovat olleet viime vuosina nousussa. Taloyhtiöissä tämä luo paineita hallita lämmityskustannuksia entistä tarkemmin, ja energiatehokkuus kiinnostaakin monia taloyhtiöitä tällä hetkellä. Muina aiheina ovat mm. valaistus kiinteistöissä, villasukkaseminaari merellisissä merkeissä sekä taloyhtiön yhteiset tilat. lataa pdf-versio lehdestä (15.8 Mb) » avaa lehtiarkisto »
Helsingin ytimen historiallisesti arvokas rakennuskokonaisuus palaa alkuperäisen kaltaiseen loistoonsa korkeatasoiseksi hotelliksi, kun NH Collection Helsinki Grand Hansa avasi ovensa vieraille keväällä 2024. Vihersisustus on yhä keskeisempi osa nykypäivän sisustussuunnittelua sekä toimitiloissa, julkisissa tiloissa että kodeissa. Vihersisustus tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet tilojen elävöittämiseen ja viihtyisyyden lisäämiseen. Lehdessä mukana myös muun muassa valaistus, villasukkaseminaari merellisissä merkeissä, Lindström Talon uusi ilme sekä tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat. lataa pdf-versio lehdestä (18.9 Mb) » avaa lehtiarkisto »
Energia-ala Suomessa on merkittävä työllistäjä ja elintärkeä osa yhteiskunnan infrastruktuuria. Alalla työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää, eikä se ole vain säädösten noudattamista, vaan myös jatkuvaa riskienhallintaa, jota kehitetään työpaikoilla jatkuvasti uusien teknologioiden ja lainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Energiateollisuus on siirtynyt vauhdilla kohti digitaalisia ratkaisuja, joiden avulla alan toimijat voivat optimoida prosesseja, parantaa tuotannon tehokkuutta ja vähentää ympäristöpäästöjä. Digitalisaation merkitys on erityisen korostunut, kun pyritään varmistamaan energian riittävyys, uusiutuvien energiamuotojen integrointi ja kestävyyden vaatimukset. Muina aiheina ovat mm. energian varastointi, vihreiden investointien talousvaikutukset sekä seminaari merellisissä merkeissä. lataa pdf-versio lehdestä (10.6 Mb) » avaa lehtiarkisto »
Työturvallisuus on kone- ja metalliteollisuudessa jatkuva huolenaihe, ja se on saanut yhä enemmän huomiota viime vuosikymmeninä. Yksi merkittävimmistä ja usein aliarvioiduista osa-alueista on työpaikan sisäilman laatu. Teknologian nopea eteneminen avaa yrityksille yhä monipuolisempia mahdollisuuksia. Uusien koneiden ja laitteiden investoinnit eivät ole vain kustannuseriä, vaan strategisia siirtoja, jotka voivat nostaa kilpailukykyä, lisätä tuotantotehokkuutta ja varmistaa laadun pysyvyyden. Muina aiheina ovat mm. Alihankinta 2024 sekä tehokkaat hitsaustuotantoprosessit. lataa pdf-versio lehdestä (10.2 Mb) » avaa lehtiarkisto »
Rauma Marine Constructions RMC collaborates with its client to build car and passenger ferries for Tasmania's challenging sea conditions. The project integrates innovative solutions and leveraging RMC's expertise. Additionally, RMC is constructing four Pohjanmaa-class multi-purpose corvettes for the Finnish Navy as part of the Squadron 2020 project. These high-performance vessels, designed for Baltic Sea conditions, are built in a dedicated facility to ensure safety and quality. The Star of the Seas, which is being built at the Meyer Turku shipyard, was launched in the traditional manner on Wednesday, September 25, 2024. During the weekend following the ceremony, the ship was moved to the outfitting dock, where its now fully assembled hull will be finished into a magnificent cruise ship. lataa pdf-versio lehdestä (16.3 Mb) » avaa lehtiarkisto »
Eurooppalainen yhteistyö – onko sellaista?
Taloyhtiön yhteiset tilat: käyttö, oikeudet ja muutosprosessit
Korkeimman oikeuden ratkaisu selventää todisteellisten tiedoksiantojen vaatimuksia
Recruitment insights across Finland and Sweden: whats trending?
Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä
Kiinteistön talvikunnossapito ja talvikauteen valmistautuminen
Tekoäly mullistaa taloyhtiöiden energiatehokkuuden
Vastuullisuutta ja ennakoivaa huolenpitoa
Sisustusarkkitehti tuo lisäarvoa
Pätevä asiantuntija on hankkeesi tärkein selkänoja
Fiksu kiinteistöomistaja turvaa omaisuutensa monimuotoisen kaupunkiluonnon avulla
Valo luo tilan
Ammattikeittiö- ja siivottavuussuunnittelu
Lindström Talon uusi ilme
Retro, runsaus ja luonnollisuus näkyvät vihersisustuksessa
Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat
NH Collection Helsinki Grand Hansa herätti eloon historiallisen hotellikorttelin
Digitalisaatiolla on mahdollisuus uudistaa arkkitehtuurin prosessit ja palvelut
Tätä ne eivät opettaneet koulussa: Muoviputkien lämpöliikehdintä
Kolme pointtia onnistuneen putkiremontin taustalla
Miten suunnitella optimaalinen lasirakenne?
Suomen uusiutuvat edusti Energiamessuilla kotimaisen energiakentän kolmea suurinta uusiutuvan energian investoijaa – maatuulivoimaa, merituulivoimaa ja aurinkovoimaa
Energiatehokkuuden johtamisjärjestelmä ETJ+ – askeleena kohti ISO50001-järjestelmää
Suomen Hyötytuulen uusi tutkimus tuulivoiman aluetalousvaikutuksista
Päättäjäbarometri: tuulella ja auringolla on päättäjien vahva tuki
Sähköä tarvitaan myös sähköverkon ulkopuolella
Pohjoismaiden suurin teollisuustapahtuma Alihankinta vahvisti suosiotaan – uudistuksia luvassa ensi vuodelle
Mara protagonist at Orgatec: the office is dynamic and sensorial
Miten ottaa julkisivujen korjausprosessi haltuun?
Selvitys vihreiden investointien talousvaikutuksista: tuulivoima on Suomen talouskasvun suurin mahdollistaja
Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille. Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!
Tutustu ratkaisuihin ja varaa ILMAINEN MEDIAESITTELY