mainos_1131

Investoinnit & raaka-aineet

Suomalaisen koneteollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminta kasvaa ennätystahtia

Business Finland keskeisessä roolissa tukemassa kehitystä

artikkelikuva: Suomalaisen koneteollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminta kasvaa ennätystahtia

Kuva: Business Finland


Suomalaisen koneteollisuuden tutkimus- ja kehitysinvestoinnit (t&k) ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosina, ylittäen keskeisten kilpailijamaiden kasvuvauhdin. Merkittävintä kasvu on ollut keskisuurissa yrityksissä, joiden t&k-panostukset lisääntyivät peräti 75 prosenttia. Business Finlandilla on ollut keskeinen rooli koneteollisuuden t&k-toiminnan tukemisessa

Suomalaisen koneteollisuuden tutkimus- ja kehitysinvestoinnit (t&k) ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosina, ylittäen keskeisten kilpailijamaiden kasvuvauhdin. Vuodesta 2017 vuoteen 2022 t&k-investoinnit kasvoivat lähes 30 prosenttia, saavuttaen yhteensä 1,1 miljardia euroa vuonna 2022. Merkittävin kasvu nähtiin keskisuurissa yrityksissä, joiden t&k-panostukset lisääntyivät peräti 75 prosenttia. Pienten yritysten kasvu on toistaiseksi ollut maltillisempaa, mutta ne odottavat voimakasta kehitystä tulevina vuosina.

”Koneteollisuus vastaa nykyisin kolmanneksesta Suomen teollisuuden t&k-menoista ja lähes 14 prosentista kaikista t&kinvestoinneista. Tämä korostaa alan merkitystä Suomen innovaatioekosysteemissä ja kilpailukyvyn ylläpitämisessä. Hallitus on asettanut tavoitteekseen nostaa Suomen t&k-panostukset neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta, ja tämän tavoitteen saavuttamisessa koneteollisuudella on keskeinen rooli”, toteaa Janne Peräjoki Business Finlandista.

”Koneteollisuuden t&k-panostukset suhteessa alan toimintaan ovat selvästi korkeammat kuin useimmilla muilla aloilla”, painottaa Jyrki Ali-Yrkkö Etlasta.


Jyrki Ali-Yrkkö, Etla. Kuva: Etla.

Business Finland tukena kasvussa

Business Finlandilla on ollut keskeinen rooli koneteollisuuden t&k-toiminnan tukemisessa. Sen tarjoama rahoitus on mahdollistanut yritysten innovaatiotoiminnan laajentamisen ja uusien teknologioiden kehittämisen. Kasvava tarve t&k-henkilöstölle asettaa kuitenkin paineita osaajien saatavuudelle. Noin 40 prosenttia alan yrityksistä kokee, että nykyinen t&k-henkilöstö ei riitä vastaamaan tarpeisiin.

”Koneteollisuuden kehityspanostukset mm. digitalisaatioon ja sähköistymiseen näkyvät myös Business Finlandin rahoituksen kasvussa tälle sektorille. Alueen suuryritykset ovat hyödyntäneet aktiivisesti Business Finlandin veturirahoitusta ja vaikuttavat ekosysteemiensä kautta laajemmin kotimaiseen yrityskenttään. Hienoa, että myös keskisuurissa yrityksissä t&k-investoinnit etenevät nyt vauhdilla”, iloitsee Janne Peräjoki.

”Koneteollisuus vastaa nykyisin kolmanneksesta Suomen teollisuuden t&k-menoista.

Kilpailuetu kansainvälisesti

Raportin mukaan Suomen koneteollisuuden t&k-investointien kasvu on ollut huomattavasti nopeampaa kuin esimerkiksi Saksassa ja Tanskassa, joissa panostukset ovat jopa vähentyneet. Tämä osoittaa, että suomalaisyritykset ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen kehitystyöhön huolimatta globaalin talouden haasteista.

”On hienoa, että koneteollisuuden t&k-investoinnit Suomessa ovat kasvaneet selvästi. Oleellista on se, mitä näillä investoinneilla saadaan aikaan ja erityisesti se, miten onnistuneiden t&k-hankkeiden tulokset näkyvät tulevaisuudessa Suomen taloudessa”, Jyrki Ali-Yrkkö korostaa.

Teksti: Business Finland

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »